Teolliset etanolin valmistusmenetelmät jakautuvat pääasiassa kahteen luokkaan: käyminen ja eteenin hydraatio. Fermentointi perinteisenä prosessina oli pitkään pääasiallinen etanolin lähde eri maissa, ja tällä hetkellä kaikki alkoholijuomat ja noin 75 % teollisesta etanolista valmistetaan edelleen tällä menetelmällä. Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana eteenin hydraatioteknologian kehittyessä käyminen on kuitenkin vähitellen korvattu.
Käyminen kuluttaa suuria määriä viljaa; Yhden etanolitonnin tuottamiseen tarvitaan noin 4 tonnia viljaa tai 12 tonnia perunaa, mikä johtaa korkeisiin kustannuksiin, ja siksi se on poistettu käytöstä. Puun hydrolyysi soveltuu suurten investointiensa ja korkeiden kustannustensa vuoksi vain muutamiin maihin, joissa on runsaasti metsävaroja. Joissakin maissa käytetään edelleen sokeri- tai paperiteollisuuden sivutuotteita,-kuten melassia (sokerijäännös) ja sulfiittimassajätettä-etanolin valmistuksessa, mutta saanto on alhainen rajallisten raaka-ainelähteiden vuoksi. esimerkiksi 15-20 tonnista sellujätettä voidaan valmistaa vain 1 tonni etanolia, mikä ei pysty vastaamaan suuriin{12}}teollisuuden tarpeisiin. Vaikka maatalouden sivutuotteita ja luonnonvaraisia kasveja (kuten riisin olkia, maissinvarsia tai luonnonvaraisia hedelmiä) voidaan käyttää myös raaka-aineina, ongelmia, kuten keräys, kuljetus ja rajalliset käytettävissä olevat resurssit, on edelleen olemassa. Kaiken kaikkiaan raaka-aineen saatavuuden ja taloudellisen tehokkuuden rajoittamat käymismenetelmät ovat tulleet riittämättömiksi suurtuotannon vaatimuksiin.
Tätä taustaa vasten eteenin hydratointimenetelmä syntyi vähitellen. Shell Chemical Company Yhdysvalloissa teollisti suoran hydratoinnin Houstoniin vuonna 1948 ja rakensi etanolitehtaan, jonka kapasiteetti on 60 000 tonnia vuodessa. Myöhemmin, vuonna 1951, he rakensivat toisen etanolitehtaan Scottscouhun, jonka vuotuinen kapasiteetti oli 35 000 tonnia, mikä merkitsi eteenin hydratointitekniikan kypsymistä ja laajaa leviämistä.
